Suomen Nuorkauppakamarit ry järjestää vuosittain kansallisia kilpailuja (Tuottava Idea, TOYP Nuoret menestyjät, TOYF Vuoden nuori maaseutuyrittäjä) ja vuosittain vaihtuvan pääteeman. Näitä toteutamme paikallisesti myös täällä Siilinjärvellä.
Lisäksi etsimme tänäkin vuonna Siilinjärven Positiivisimman henkilön yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.
Kamarimme järjestämä Kaiken Kansan Kirpputori on muodostunut varsinaiseksi maamerkiksi Pohjois-Savossa. Tori vetää myyjiä Siilinjärvelle neljä kertaa vuodessa Kuopiosta, Iisalmesta ja jopa Joutsenosta asti. Näissä projekteissa vetäjät vaihtuvat vuosittain, samoin kuin yhdistyksen hallitusviroissakin eli juuri kun olet oppinut homman, edessäsi ovatkin uudet haasteet. Kaiken kaikkiaan tässä järjestössä toimiessani olen huomannut, että vanha savolainen sanonta tosiaan pitää paikkansa – ikinä et tiijä mitä
ossoot, ennen kun oot yrittännä.
Yhteistyökumppaneiden tuki pienen kamarin toiminnan kannalta on ollut merkityksellinen koko kamarin historian ajan. Heidän avullaan ja tuellaan on vuosien saatossa toteutettu monen monta projektia. Siitä esimerkkinä tänä vuonna taloudellisestikin kannattavaksi osoittautunut mainostauluprojekti. Siitä kiitos projektin vetäjille ja yhteistyökumppaneille!